18/02/2005
Arja ja Jyrki
Arja ja Jyrki ovat kokeneet harmonisia hetkiä yhdessä.
He ovat kukin tahollaan (vaikka heitä on vain kaksi) kokeneet syvää huolta presidentin ylipäällikkyydestä. Jos presidentiltä poistettaisiin ylipäällikkyys, muuttuisi maailma olennaisesti paremmaksi, huomauttaa Jyrki nylkypäivässä.
Nylkypäivä on lehti jossa puhutaan asiat halki. Myös Arja alkaa olla nyt nylkypäiväläisten kannalta, koska hänestä on tulossa SDP:n puheenjohtaja ensi kesäkuussa ja myöhemmin sitten sitä mukaan pääministeri, eduskunnan puhemies sekä sitten lopulta presidentti. Myös Jyrkistä on tulossa presidentti, kunhan Niistö, Holkerikala ja Lipsunen väistyvät ja Arja jää eläkkeelle. Molemmat toivovat nyt, että myös Tarski väistyy ennen pitkää ja ryhtyy harjoittamaan mantra-seksiä valiokuntaneuvoksensa suosiollisella säestyksellä.
Näin ihmeellinen on maailma!
Kun Arja ja Jyrki nousevat vuorollaan valtaan, miettivät he kukin keskuudessaan oikenmukaista ja parempaa eduskuntaa ja parempia palkkoja työläisille. Työläiset tulevat tulevaisuudessa ansaitsemaan hyvin, koska verotusta kiristetään valtion moninaisten kulujen kattamiseksi. Itse asiassa työläiset myöhemmin nyljetään. Työläiset nyljetään siksi, että he ovat tyhmiä kun eivät ole pyrkineet eteenpäin hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kaikki on periaatteessa mahdollista. Jopa SuPon johtaja saatetaan pidättää virasta.
Tulevaisuus on myös siinä mielessä ihmeellinen, että nylkypäiväläiset (NYLK) ja yhtyneet vasurit (YVA) löytävät yhteisen sävelen. Sävel nousee kumpujen yöstä pintaan, kuin viinipullon korkki täydestä lavuaarista ja taustalla tuoksuu viemäri. Eikä Suuuvi-Annelille käy tuossa yhteydessä hyvin. Ei käy. Jyrkillä on savusaunantaus ja ukko-mauseri valmiina. Sen sijaan Viialainen nimitetään marsalkaksi. Ja Lipsuselle kustannetaan valtion pussista komeat hautajaiset. Niin tasapuolinen ja hyvä voi olla ainoastaan tulevaisuuden yhteiskunta.
MetaIhminen katselee kiinnostuneena ympärilleen.
21:36 Lähettäjä Blog | Permalink | Kommentit (0) | Email this
17/02/2005
Ulkopoliittinen Tilhi
Realistit, Globalistit ja Impivaaralaiset!
Kansallisen Kykypuoleen puheenjohtaja Jyrki Katainen, tuo ulkopoliittinen tilhi, on avannut sanaisen arkkunsa. (Hampaat on näköjään pesty hyvin, mutta onko hänellä sittenkin ientulehdus?)
Juho Kusti Paasikiviseuralaisten kokouksessa Helsingissä totuus soljahteli Kykypuolueen puheenjohtajan hyvin pestyjen hampaiden välistä kuin tuore tärpätti.
Vanhan kekkoslaisen käytännön mukaan kansalaiset jaettiin aiemmin ulkopoliittisessa mielessä vuohiin ja lampaisiin. Himokkaasti presidentin vakanssia tavoitteleva Jyrki epäilee kuuluvansa ulkopolitiikan realisteihin. (UR) Sitten on olemassa globalisteja(UG), joihin kuuluvat ilmeisesti presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ja tuoreiden arvioiden mukaan ulkopolitiikan impivaara(UI) sijaitsee SuoKustassa.(SK)
Max, Max, Max, Max, kuuluu Jyrkin valkoisten legojen takaa takaraivosta.
Asetelkaamme realisti, globalisti ja impivaaralainen suomalaiseen ulkopoliittiseen olohuoneeseen.

Realisti on eräänlainen ulkopoliittinen tilhi joka räksyttää kuin pantakaulainen maastonakki karvalankamatolla siinä ulkopoliittisen sohvan vieressä. Globalisti, tuo ulkopoliikan puolipanelimies lepuuttaa takatukkaansa kulmasohvalla. Hän on tullut siihen jäädäkseen. (vrt. takatukka tilhenä) Impivaaralainen vaikuttaa asetelmassa jonkinlaiselta tyynyltä (tyynymäinen mies, paksut sormet!) tahi vastaavalta joka lymyää siinä puolipanelimiehen selän takana ja pyrkii siellä lukemaan YYA-sopimusta.
MetaIhminen ei hämmästele mitään.
11:15 Lähettäjä Blog | Permalink | Kommentit (0) | Email this
16/02/2005
Kukkea Airut
Tanjaa häiritsevät Tanjan häitsevän-pikaiset liikeet. Mitä Marlowe sanoikaan 1500 luvun puolivälissä?
"Like satyrs
grazing on the lawn
shall my men
with their goat-feet
dance
the antic hey"
Mutta onko Tanja mies? Tähän kysymykseen emme pysty tällä palstalla vielä vastaamaan. Tutkimme asiaa. Sulkeudumme Hennes&Mauritzin pukukoppiin. Mutta kumpi noista on Max, kumpi Moritz?
Aina urheilusta pitänyt Kampela sanoo kaivanneensa ruumiin ja mielen yhdistävää Hathandijaa jo pitkää, kunnes sen löysi, tuo litteähkö, mutta suosittu kala! Muistakaamme myös, mitä sanoi kansallisrunoilijamme Einar Leivo viime vuosituhannella.
"Oi, jos oisin Silli
het Suomeen uisin"
Mutta jos hän on Kampela, uiko hän Suomeen?
MetaIhminen tarkastelee asiaa.
12:28 Lähettäjä Blog | Permalink | Kommentit (0) | Email this

